VALTTERI BOTTAKSEN KESKEYTYKSEN SYY VAHVISTUI

Suomalaiskuljettaja Valtteri Bottaksen historiallinen avauskilpailu uuden Cadillac-tallin väreissä päättyi ennenaikaisesti Australian Melbournessa. F1-kauden avausosakilpailun 19. kierroksella tapahtuneen keskeytyksen syyksi vahvistui tallin tiedotteessa polttoainejärjestelmään tullut vika.

Vaikka kilpailu jäi kesken, Bottas korosti hetken merkityksellisyyttä koko tiimille.

– Teimme tänään joukkueena historiaa. Tämä oli kaikkien aikojen ensimmäinen Grand Prix -viikonloppumme, ja se, että olemme täällä kisaamassa, on hieno hetki meille kaikille, Bottas kommentoi tiedotteessa.

– On sääli, että kilpailuni jäi kesken polttoainejärjestelmän ongelman vuoksi, mutta opimme paljon. Tiimi teki hienoa työtä saadessaan Checon (Sergio Perez) auton maaliin saakka. Viikonlopusta jäi käteen paljon positiivista, ja tämä on vasta yhteisen matkamme alkua. Nautin prosessista enkä malta odottaa, että pääsemme Kiinaan yrittämään uudelleen, suomalaiskuski jatkoi.

Myös tallipäällikkö Graeme Lowdon antoi tunnustusta ryhmälleen Bottaksen teknisistä murheista huolimatta. Vaikka tallin toinen kuljettaja Sergio Perez ylitti maaliviivan koko joukon viimeisenä, Lowdon piti maaliin pääsyä tärkeänä virstanpylväänä.

– Olen todella tyytyväinen tiimin suoritukseen. Valtterin autossa oli valitettavasti joitakin ongelmia, mikä oli suuri sääli. Oli kuitenkin hienoa nähdä Cadillac Formula 1 Teamin saavan ensimmäisen autonsa maaliin. Vastassamme on uskomattomia kilpailijoita, joita kohtaan tunnemme suurta kunnioitusta, mutta uskon vakaasti tähän tiimiin, jota olemme rakentamassa. Tämä on todella hyvä alku matkallemme, tallipomo totesi.

Australian osakilpailun voittoon ajoi Mercedeksen George Russell. Formula 1 -karavaani siirtyy seuraavaksi Kiinan Shanghaihin, missä kilpaillaan jo tulevana viikonloppuna.

Artikkeli Valtteri Bottaksen keskeytyksen syy vahvistui julkaistiin ensimmäisen kerran sivustolla Penkkiurheilu.com.

2026-03-09T17:46:13Z