Tappara on suomalaisen jääkiekon dynastia. Manselaiset voittivat sunnuntaina jo kolmannen Suomen mestaruutensa putkeen.
Tappara voitti eilen Pelicansin finaalisarjassa neljännen kerran ja voitti finaalisarjan voitoin 4-1.
Selittelyille ei jäänyt mitään sijaa. Tappara oli taas omaa luokkaansa.
SM-liigassa on Tapparan ohella monta suurseuraa, jotka eivät jostain syystä ole pystyneet haastamaan tosissaan Tapparaa. Se on vähän noloakin SM-liigan kannalta.
- On tuo Tapparan toiminnan taso aivan käsittämättömän vahva. Ottivat riskin hakiessaan täysin ulkopuolisen ja ulkomaalaisen päävalmentajan, muttä tässä on taas tulos, toimittaja Sasha Huttunen ruoti X:ssä.
Esimerkiksi Helsingin IFK:n resurssit ovat kunnossa, mutta seura on voittanut edellisen mestaruutensa keväällä 2011. Se on aivan liian pitkä aika suurseuralle.
- Älytöntä, että esim. joku IFK ei omilla valtavilla resursseillaan pysty vastaamaan Tapun ylivoimaan mitenkään, Huttunen piikitteli Helsingin suuntaan.
Lue myös: Tappara julkaisi kaksi merkittävää sopimusta kesken mestaruusjuhlien
Kuva: HIFK 2024-04-29T17:49:26Z dg43tfdfdgfd