Urheilu

Trending:


Tämä suomalainen voi saada sunnuntaina seuraa - näin hän muisteli ainutlaatuista saavutusta tv-haastattelussa

Pekka Lagerblom on ainakin vielä hetken aikaa ainoa suomalainen, joka on voittanut jalkapallon Top5-sarjoissa mestaruuden. Lagerblom pääsi tuulettamaan Saksan Bundeliigan mestaruutta keväällä 2004. Mestaruus ratkesi, kun Bremen pystyi kauden päätösvaiheessa kaatamaan jättiseura Bayern Münchenin. - Se tuntui ja näkyi jokaisen pelaajan tekemisessä. Se oli tietyllä tapaa keskittynyttä, mutta samalla myös rentoa. Yli 2000 Bremenin fania oli jo...


Marko Anttilalla kysyttiin suora kysymys tv-haastattelussa - antoi hyvin rehellisen vastauksen

Kulttijääkiekkoilija Marko Anttilan palkintokaappi sai taas täytettä perjantaina, kun hän saavutti SM-pronssia. Kärpät kaatoi KalPan 3-2-lukemin ensimmäisessä jatkoerässä ja katkaisi viisi vuotta jatkuneen mitalittoman putkensa. Marko Anttila sai nyt kahden maailmanmestaruuden ja olympiakullan seuraksi palkintokaappiinsa myös SM-mitalin. - Saimme ihan hyvän näytelmän pronssipeliksi aikaiseksi. Hyvä fiilis, Anttila kuittasi. Anttilalta...


Jukka Jalonen hyvästeli kotimaan kaukalot voittajana – NHL-apuja saattaa tulla jo ensi viikolla

Petteri Ikonen Ruotsia vastaan se alkoi, ja Ruotsia vastaan se myös päättyi, nimittäin Jukka Jalosen aikakausi Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana kotimaan kamaralla. Leijonat hävisi Ruotsille maalein 2-3 Jalosen ensimmäisen päävalmentajajakson alussa syyskuussa 2008 Helsingissä. Perjantai-iltana Leijonat voitti Ruotsin maalein 2-1 Mikkelissä. Ottelu oli Jaloselle viimeinen maajoukkueen päävalmentajana Suomessa. - Tiukka vääntö....


Sauberin murheet vain kasvavat – kilpailun jälkeen lätkäistiin rangaistus

Sauberin surkea alkukausi sai jatkoa Australiassa. Lisämurheita toi vielä kilpailun jälkeen tulleet sakot. Sauberin viikonloppu koki haasteita jo aika-ajoissa, ku Zhou Guanyun etusiipi meni rikki ja hän joutui starttaamaan kilpailuun varikkoalueelta. Valtteri Bottaksen kilpailu sen sijaan meni pieleen jälleen varikkokäynnin takia, kun renkaan kiinnitysmutteri karkasi mekaanikon käsistä ja putosi radalle. Mutteri putosi ajokaistalle aiheuttaen...


Aston Villan maalivahti sai kaksi keltaista korttia, mutta ei punaista – tästä oli kyse

Aston Villan maalivahti Emiliano Martínez on pelikiellossa Konferenssiliigan ensimmäisessä välierässä Olympiakosia vastaan, kertoo Sky Sports. Martínez, 31, otti toisessa puolivälierässä Lilleä vastaan kaksi keltaista korttia, mutta punaista korttia hän ei saanut. Argentiinalaisvahti välttyi punaiselta, koska hän otti toisen varoituksensa vasta rangaistuspotkukilpailussa. Ottelun aikana otetut varoitukset eivät jatku rangaistuspotkukilpailuun....


Huippufutari menehtyi traagisesti 24-vuotiaana

Kolumbialainen jalkapalloilija Guillermo Beltran on traagisesti kuollut. Hän oli 24-vuotias. Bolivian pääsarjajoukkue Real Santa Cruzissa pelaava Beltran lyyhistyi kentän pintaan kesken perjantaisten harjoitusten. Ennen sitä hän oli valitellut huonoa oloa ja huimausta. Seuran henkilökunta yritti elvyttää Beltrania ja soitti ambulanssin. Elvytystoimet eivät kuitenkaan auttaneet, vaan hän menehtyi. Beltran pelasi ensimmäistä kauttaan Real Santa...


Colorado Avalanchen Stanley Cup -mestari lopettaa uransa vain 33-vuotiaana!

Colorado Avalanchen riveissä Stanley Cupin mestaruuden toissa kesänä voittanut maalivahti Pavel Francouz, 33, lopettaa uransa. Tshekkimaalivahti on kärsinyt viimeisen parin kauden ajan sitkeästä nivusvammasta. Mies pelasi viime kaudella vain 16 ottelua. Francouz on ollut sivussa tositoimista koko käynnissä olevan NHL-kauden ajan. Francouz edusti Avalanchea koko kuusi kautta kestäneen NHL-uransa ajan. Kaikkiaan maalivahti pelasi taalajäillä 73 […]


Nyt tuli uutispommi - Mercedes on hyväksynyt Max Verstappenin vaatimukset

Huhut F1-tähti Max Verstappenin sensaatiomaisesta siirrosta Mercedekselle kiihtyvät entisestään. Torstaina brittilehti Express paljasti, että Mercedes on tehnyt jo konkreettisia toimia sen varalta, että Verstappen todella siirtyisi talliin ensi kaudeksi. Lehden saamien tietojen mukaan Mercedes on keskustellut asiasta sisäisesti ja on jo hyväksynyt hollantilaisen palkkavaatimukset. Mercedes varautuu siihen, että Verstappen tulisi mahdollisesti...


Kroatian rallissa tiukka taisto kärjessä (ek2)

Hyundain Thierry Neuville säilytti kärkipaikkansa Kroatian rallissa kilpailun toisella erikoiskokeella, joka ajettiin Jaskovosta Mali Modrus Potokiin. Pätkän pohja-ajan kellotti kuitenkin Toyotan Elfyn Evans, joka on kisassa toisena. Ensimmäisen pätkän ykkönen Neuville johtaa Evansia kokonaistilanteessa 4,9 sekunnin erolla eron kurouduttua 1,7 sekunnilla. - Olosuhteet olivat erilaiset. Hyvin vaikea pätkä. Vaikeaa oli pitää yllä momentumia, mutta...


Karmeita uutisia! – suomalainen NHL-tähti leikkaukseen

NHL:ssä jo vuosikymmenen pelanneen suomalaispuolustaja Rasmus Ristolaisen kausi 2023-24 päättyi loukkaantumiseen. Suomalaispuolustaja pelasi uransa pienimmän ottelumäärän tällä kaudella loukkaantumisten takia. Runkosarjan päätyttyä tiedotettiin, että isokokoinen puolustaja tarvitsee leikkaushoitoa. John Tortorellan valmentama Philadelphia Flyers jäi karvaasti ulos NHL:n pudotuspeleistä. Flyers piti pitkään suoraa pudotuspelipaikkaa hallussaan,...


Leijonat kohtaa Ruotsin Mikkelissä – näillä ketjuilla otteluun

Leijonat jatkaa valmistautumistaan MM-kisoihin perjantaina kohtaamalla Mikkelissä Ruotsin. Torstaina Jyväskylässä täpötäydellä Hippoksella Ruotsille maalein 0-4 hävinnyt Suomi lähtee otteluun seuraavin kentällisin. Ottelu käynnistyy kello 18.30 ja se on katsottavissa tuttuun tapaan TV5:ltä sekä discovery+:lta. Leijonien ketjut perjantain Ruotsi-peliin: Maalilla:30 Lassi Lehtinen Varalla:35 Markus Ruusu 1:21 Patrik Puistola – 19 Konsta Helenius –...


Heliövaaran ja Pattenin yhteistyössä ei näy säröjä – välierässä vastaan entinen pari

Harri Heliövaara ja hänen brittiparinsa Henry Patten jatkavat voittamattomina vajaan kuukauden mittaisella tennistaipaleellaan. Perjantaina kaksikko eteni Romaniassa Bukarestin ATP-turnauksen välieriin voitettuaan sateen takia siirtyneen puolivälieränsä. Ottelu oli alun perin määrä pelata keskiviikkona. Kolmanneksi sijoitetut Heliövaara ja Patten kukistivat parin Francisco Cabral Portugali/Aleksandr Nedovjesov Kazakstan kahdessa erässä 7-6...


Kärppien kapteeni teki ison paljastuksen tv-haastattelussa

Kärpät palasi perjantaina mitalikantaan jääkiekon SM-liigassa, kun se voitti pronssia. Kärpät voitti Raksilassa pelatussa pronssipelissä KalPan. Ratkaisu syntyi vasta jatkoerässä ja 3-2-voittomaalin iski Teemu Turunen. Kärpät oli edellisen kerran ollut mitaleilla keväällä 2019. Se on pitkä aika suurseuralle olla ilman mitalia. - Tämä oli askel oikeaan suuntaan. Sanotaan näin, että on tästä kivempi aloittaa ensi kausi, kun pääsemme voittamaan...


"Tuntematon suomalainen" teki NHL-sopimuksen

NHL-seura New York Islanders on tehnyt sopimuksen suomalaismaalivahti Henrik Tikkasen kanssa. Islanders kertoi perjantaina, että se on tehnyt kaksivuotisen tulokassopimuksen Tikkasen kanssa. Tikkanen, 23, on pelannut tämän kauden AHL:ssä Bridgeport Islandersin riveissä 16 ottelua ja pysäyttänyt kiekot 92,7 prosentin varmuudella. Tikkanen on pelannut lisäksi tällä kaudella myös "farmin farmissa" eli ECHL:ssä 20 ottelua. ECHL:ssä hän edusti...


Mick Schumacherista villi huhu - ajopaikka löytymässä ensi kaudeksi?

Mercedes F1:n varakuskina tällä hetkellä toimiva Mick Schumacher on lähellä ajopaikkaa ensi kaudeksi. Schumacheria huhutaan IndyCarin rattiin. Schumacher jäi ilman tallipaikkaa Formula ykkösissä tällä kaudella ja toimii Mercedeksen varakuskina. Lisäksi hän ajaa Alpinella kestävyysautojen mestaruudesta. Ensi kaudeksi häntä huhutaan rapakon taakse Incycar-sarjaan, kun sarjaa saa uudeksi tallikseen italialaisen Prema Racingin. Schumacher on ajanut...


SS: Liigan pudotuspelien pisteykkönen Leijoniin – kaksi KalPa-pelaajaa liittyy maajoukkueeseen pronssiottelun jälkeen

Leijonien MM-leiriryhmä vahvistuu ensi viikoksi ainakin kahdella KalPan pelaajalla. Savon Sanomien tietojen mukaan KalPan hyökkääjä Oliver Kapanen, 20, sekä puolustaja Jesper Mattila, 26, liittyvät maajoukkueen mukaan Liigan pronssiottelun jälkeen. Pronssiottelu Kärpät-KalPa pelataan perjantaina Oulussa. Kapanen johtaa pudotuspelien pistepörssiä iskettyään 12 otteluun komeat tehopisteet 7+7=14. Mattila on puolestaan kirjauttanut 12 otteluun...


Leijonat sai makoisan revanssin Ruotsista – Ahti Oksanen ratkaisi jatkoajalla

Leijonat jatkoi valmistautumistaan kohti kevään MM-kisoja perjantai-illan ottelulla Ruotsia vastaan. Mikkelissä pelattu kamppailu päättyi Suomen jatkoaikavoittoon lukemin 2-1. Samalla Suomi sai nopean revanssin eilen kärsitystä 0-4-tappiosta. Suomi iski avausmaalin, kun ottelu oli ehtinyt vanheta reilut viisi minuuttia. Maalintekijänä kunnostautui Markus Nurmi, syöttöpisteet merkattiin Axel Rindellille sekä Tobias Winbergille. Leijonien...


Hannes Björninen on vaihtanut Marko Anttilan kanssa vain kuulumisia – tuoreen leijonakapteenin kauteen Ruotsissa mahtui jälleen turbulenssia

Petteri Ikonen Suomen miesten jääkiekkomaajoukkuetta kaikkiaan 11 kautta luotsannut Jukka Jalonen voi luottaa ainakin yhteen pelaajaan. Keskushyökkääjä Hannes Björninen debytoi maajoukkueessa Jalosen toisen päävalmentajajakson ensimmäisellä kaudella 2018-19 ja on tuosta lähtien kuulunut runkopelaajiin. Björninen on kypsynyt arvokisojen ratkaisupelaajaksi ja maajoukkueen kapteeniksi. Hän debytoi kapteenina marraskuussa Suomen EHT-turnauksessa,...


Kiinan F1-harjoitukset keskeytettiin oudosta syystä – yllättäjä lopulta nopein

Formula ykköset teki paluun Kiinan Shanghain radalle viiden vuoden tauon jälkeen perjantain harjoituksissa. Suurinta draamaa harjoituksissa nähtiin nurmikkopalon muodossa. Harjoitukset jouduttiin yllättävän tapahtuman takia hetkeksi keskeyttämään, mutta kiinalaispalomiehet selvisivät haasteesta nopeasti. Parhaat ajat kellotettiin harjoitusten viime hetkillä. Nopein oli Aston Martin-tallin Lance Stroll. Harjoitusten alussa vaikeuksissa ollut...


SS: SM-liigaseura teki merkittävän sopimuksen

Jääkiekon SM-liigassa loistavan kauden pelannut KalPa on tehnyt merkittävän kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa, kertoo Savon Sanomat. Savon Sanomat kertoo omiin tietoihinsa vedoten, että KalPan tämän kauden tehotykki Juuso Mäenpää jatkaa Kuopiossa myös ensi kaudella. Mäenpää pelasi loistavan kauden ja oli KalPan parhaimmistoa läpi kauden. Kuopiolaisseuran kultakypärää tällä kaudella kantanut Mäenpää pelasi runkosarjassa 59 ottelua ja teki...


Maailman kaunein golfpelaaja riskeeraa tulla kielletyksi Instagramissa kuvien sarjan vuoksi

Paige Spiranac, jota on pidetty ‘maailman kauneimpana golfpelaajana’, on aiheuttanut hämmennystä sosiaalisessa mediassa poseeraamalla erittäin pienessä valkoisessa bikinissä. The post Maailman kaunein golfpelaaja riskeeraa tulla kielletyksi Instagramissa kuvien sarjan vuoksi appeared first on Instafamosos.


Entinen tiimitoveri povaa F1-mestarille menestyksekästä uraa Ferrarilla: “Ehkä käy kuten 12 vuotta sitten”

Lewis Hamiltonin päätös siirtyä ensi kaudeksi Ferrarille shokeerasi luonnollisesti lajiväen parissa. Brittimestarin entinen tallitoveri Nico Rosberg myöntää muiden tapaan yllättyneensä, mutta uskoo Hamiltonilla olevan hyvät mahdollisuudet taistella menestyksestä italialaistallin pilttuussa. Kuten aiemmin uutisoimme, Kiinan sprinttikilpailu sai hieman yllättävän lopun, kun Max Verstappen ei kyennytkään dominoimaan odotusten mukaisesti. McLarenin...


Kroatian MM-rallissa käynnissä huima voittotaistelu: Evans ja Neuville tasatilanteessa

Aki Hietavala Kroatian MM-rallista on kehkeytymässä huima voittotaistelu. Perjantain kahdeksalla erikoiskokeella kamppailu kärkisijasta oli koko päivän tiukkaa, ja lauantain pikataipaleille lähdetään Hyundain Thierry Neuvillen ja Toyotan Elfyn Evansin komennossa. Kärkikaksikko kirjautti perjantaina tasa-ajan. Neuville dominoi aamupäivällä rallia, mutta menetti aikaa rengasrikon takia iltapäivällä. - Ei ollut paras mahdollinen päivä. Rengasrikko...


Ilveksellä surkeaa - taas tuli turpaan

Jalkapallon Veikkausliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Ilveksellä ei kulje. Ilves kärsi taannoin nolon 4-6-tappion nousijajoukkue Gnistanille ja perjantaina tuli jälleen takkiin. Tällä kertaa SJK oli tamperelaisia parempi. SJK vei perjantain pelin maalein 1-0. Ottelun ainoa maali syntyi jo reilun puolen tunnin pelaamisen jälkeen. Sen iski rankkarista Jaime Jose Moreno Ciorciari. SJK johtaa sarjaa. Se on voittanut kaksi peliä ja...


Tuttu maalitykki palaa Liigaan – pitkä sopimus!

Liigassa vuosina 2019-21 ihastuttanut unkarilaishyökkääjä Vilmos Gallo palaa KooKoon paitaan ensi kaudeksi. Miehen sopimus on jopa kolmivuotinen. 27-vuotias Gallo teki tällä kaudella Linköpingin riveissä 51 ottelussa odotuksiin nähden heikot tehopisteet 5+2=7. SHL:n pudotuspeleissä Unkarin maajoukkuehyökkääjä kirjasi neljässä ottelussa pisteet 1+1. Gallo pelasi KooKoon paidassa vuosina 2019-21 yhteensä 108 runkosarjaottelua tehopistein 34+46=80....


SS: Nämä KalPa-pelaajat liittyvät Leijonien MM-leiriryhmään – mukana pudotuspelien pistetykki

Leijonien MM-leiriryhmä vahvistuu ainakin kahdella KalPan pelaajalla ensi viikoksi. Savon Sanomien tietojen mukaan hyökkääjä Oliver Kapanen sekä puolustaja Jesper Mattila liittyvät Suomen MM-leiriryhmään Liigan pronssiottelun jälkeen. Pronssiottelu Kärpät-KalPa pelataan Oulussa perjantaina. Kapanen, 20, on Liigan pudotuspelien pörssikärki viimeisteltyään 12 otteluun tehopisteet 7+7=14. Mattila, 26, on puolestaan summannut 12 otteluun tehot...


Harry Kanen lapset auto-onnettomuudessa

Nykyisin Bayern Münchenissä pelaavan jalkapallotähden Harry Kanen lapset joutuivat maanantaina Baijerissa autokolariin. Sunday Worldin tietojen mukaan Kanen kaikki kolme lasta Louis, Vivianne ja Ivy joutuivat ambulanssilla sairaalaan. Kukaan heistä ei loukkaantunut pahemmin. - He voivat hyvin. Sairaalassa oli ainoastaan rutiinitarkastus, Kanen tiedottaja kommentoi Sunday Worldin mukaan. Kolarissa oli osallisena kolme ajoneuvoa. Renault-auto...


Hiihtoliitto perkaa toimintonsa uusin silmin, toiminnanjohtaja Hämäläinen sai lähtöpassit

Kaija Yliniemi Hiihtoliitto aikoo katsoa toimintojaan uusin silmin, kommentoi maaliskuussa valittu puheenjohtaja Sirpa Korkatti liiton muutosprosessia. Prosessi sai perjantaina vauhtia, kun Hiihtoliitto kertoi irtisanoneensa toiminnanjohtaja Ismo Hämäläisen. Hämäläinen jatkaa kuitenkin kesäkuun loppuun asti liitossa asiantuntijana. - En sano, että olisimme tehneet huonosti aiemmin. Nyt kannattaa kuitenkin miettiä, voisiko tätä tehdä eri tavalla....


Jukurien luottohyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan!

Jukureissa neljä kautta pelannut hyökkääjä Otto Mäkinen on solminut kaksivuotisen sopimuksen Jyväskylän JYPin kanssa. 25-vuotias Mäkinen teki päättyneellä kaudella 41 runkosarjaottelussa tehopisteet 6+14=20. Pudotuspeleissä isokokoinen sentteri jäi kuudessa ottelussa ilman pisteitä. – Otto on hyvässä iässä oleva keskushyökkääjä, joka on Jukureissa osoittanut pystyvänsä pelaamaan erinomaista sentteripeliä molempiin suuntiin. Uskomme, että JYPissä...


Rallikuskeille yllättäviä haasteita Kroatiassa (ek3)

Thierry Neuville kellotti Hyundaillaan pohja-ajan Kroatian MM-rallin kolmannella erikoiskokeella Ravna Gora-Skradilla ja kasvatti johtonsa kokonaiskisassa 8,4 sekuntiin. Elfyn Evans jatkaa Toyotallaan kisassa toisena. Hän on jäänyt Neuvillesta 8,4 sekuntia. Sebastien Ogier on Toyotallaan kolmantena. Hän on jäänyt kärjestä jo 21,2 sekuntia. Ott Tänakin vauhti on ollut yllättävän hidasta. Viron Hyundai-kuski on kisassa neljäntenä jo 30,1 sekuntia...


IL: Jesse Puljujärvi teki ison paljastuksen MM-kisojen suhteen!

Jesse Puljujärvi on ilmoittanut Leijonien johdolle olevansa käytettävissä tulevissa MM-kisoissa. – Jukka Jalonen ja Jere Lehtinen olivat täällä kauden aikana. Näin heidät Dallasissa ja juteltiin asioista. Kerroin heille, että olen käytettävissä MM-kisoissa, Pittsburgh Penguinsin suomalaishyökkääjä sanoi Iltalehdelle. – Olisi kivaa ja olisin valmis lähtemään, mutta emme ole kauden päättymisen jälkeen vielä jutelleet, hän jatkaa. Vaativasta...


F1-sarjan kriisitallin pomo latasi ällistyttävän väitteen kuljettajistaan

Renault’n tehdastalli Alpine on ajanut suorastaan katastrofaalisen alkukauden F1-sarjassa. Pisteittä kärvistelevä Alpine on neljän kisan jälkeen sarjassa viimeisenä. Alpinen pomo Bruno Famin on esittänyt tätä taustaa vasten suorastaan ällistyttävän väitteen kuljettajistaan Esteban Oconista ja Pierre Gaslysta. Se väite voidaan jättää täysin omaan arvoonsa. - Kuljettajamme ovat tyytyväisiä meihin, Famin väittää pokkana F1-sarjan virallisen...


Valtteri Bottas ärähti medialle ajosuorituksistaan – ”Oikeat fanit tietävät kuinka hyvä olen”

Valtteri Bottaksen alkukausi on ollut vaikea. Suomalainen on ajanut lähes virheittä ensimmäisissä kisaviikonlopuissa, mutta pistesarake näyttää silti tyhjää. Suurin syy Bottaksen epäonneen on ollut Sauberin varikkotiimin aiheuttamat surkeat varikkopysähdykset. Bottas on menettänyt lukuisia sekunteja renkaanvaihdoissa aiheutuneista ongelmista. Bottaksen sopimus päättyy tähän kauteen, joten vahvojen ajosuoritusten vesittyminen tallivirheiden takia...


Pulinat pois - tämä kertoi kaiken SM-liigan pronssipelin merkityksestä

Joka kevät kiistellään aina siitä, onko SM-liigan pronssipelillä paikkansa vai ei. Perjantain perusteella on. Kärpät ja KalPa tarjosivat hyvin viihdyttävän ja kovatasoisen pronssipelin. Kärpät oli lopulta parempi ja voitti jatkoerässä maalein 3-2. Ratkaisu syntyi ajassa 71.08. Ville Koivunen syötti ylivoimalla ja Teemu Turunen piiskasi oululaiset takaisin mitalikantaan viiden vuoden tauon jälkeen. Ville Koivunen siirtyy seuraavaksi...


HIFK kertoi suru-uutisen: Eero Blåfield on kuollut

HIFK kertoi keskiviikkona suru-uutisen verkkosivuillaan. Eero Blåfield nukkui pois tiistaina 9. huhtikuuta 2024. - Välitämme tiedon raskain sydämin Eeron perheen luvalla, HIFK kertoo. Blåfield oli menehtyessään 102-vuotias. Blåfield syntyi heinäkuussa 1921, eli seitsemän vuotta aiemmin kuin HIFK pelasi ensimmäisen virallisen jääkiekko-ottelunsa. - Blåfield oli HIFK:n vanhin virallinen jäsen, pitkäaikainen kausikorttilainen ja erittäin arvostettu...


Aleksander Barkovista tuli julki upeita uutisia

Florida Panthers on saanut loistavia uutisia NHL:ssä. Niistä kertoi toimittaja Jordan McPherson. Toimittaja kertoi, että Barkov oli palanut tänään joukkueensa harjoituksiin. Barkov on pelannut edellisen kerran viime viikolla, kun Florida kohtasi paikallispelissä Tampa Bay Lightningin. Kapteenin ja supertähden poissaolo on näkynyt Floridan otteissa. Se on pelannut ilman Barkovia nyt kolme ottelua ja hävinnyt niistä kaksi. Panthers on loistavassa...


Suomalaismaalivahti solmi NHL-tulokassopimuksen!

New York Islanders on solminut kahden vuoden mittaisen tulokassopimuksen suomalaismaalivahti Henrik Tikkasen kanssa. Tikkanen, 23, on Islandersin 7. kierroksen varaus (#214) vuodelta 2020. Hän on pelannut kaksi viimeisintä kautta Pohjois-Amerikassa. Kuluneella kaudella Tikkanen on pelannut AHL:ssä Bridgeport Islandersissa 16 ottelua torjuntaprosentilla 92,7 sekä ECHL:ssä Worcester Railersissa 20 ottelua torjuntaprosentilla 89,2. Ensimmäisen...


Valtteri Bottas vastasi rehellisesti – ”Ei ole tietoa”

Valtteri Bottas ja hänen Sauber-tallinsa onnistuivat yllättävän hyvin Kiinan Shanghain F1-kisan perjantaina sprinttiaika-ajoissa. Bottas oli tuloksissa yhdeksäs ja hänen tallikaverinsa Zhou Guanyu kymmenes. Sade vaikeutti haastetta, mutta Bottas vastasi siihen hyvin. - Olen iloinen koko tiimin puolesta. On hyvä nähdä molemmat autot top kympissä vaihtelevassa kelissä, jossa ei todellakaan ollut helppoa, Bottas sanoi F1:n videohaastattelussa. Zhou...


F1-persoona Christian Horner uuteen kurimukseen

Red Bullin F1-tallipomo Christian Horner sai viime maaliskuussa jatkaa tehtävissään, vaikka oli lähetellyt häiritseviä viestejä tallin naispuoliselle työntekijälle. Sen sijaan kyseinen nainen sai Red Bullilta potkut. Red Bull ilmoitti potkujen syyksi naisen epärehellisen toiminnan. Asiaa ei tarkennettu julkisuuteen sen enempää. Nyt Hornerin viestien kohde aikoo valittaa oikeuteen Red Bullin sisäisen tutkimuksen tuloksista. Valitus otetaan...


SS: KalPa teki jättimäisen kiinnityksen!

KalPa on tehnyt kovan luokan kiinnityksen ensi kauden rosteriinsa. Savon Sanomien tietojen mukaan KalPan parhaimmistoon kuluvalla Liiga-kaudella kuulunut hyökkääjä Juuso Mäenpää jatkaa Kuopiossa myös ensi kaudella. Mäenpää, 21, oli runkosarjassa KalPan paras pistemies ja koko Liigan pistepörssissä hän oli sijalla 13. Mäenpää viimeisteli 59 otteluun tehopisteet 12+37=49. Pudotuspeleissä hän on kasannut 12 otteluun tehot 2+12=14 […]


Autosport: F1-talli teki hirmutarjouksen Red Bull -gurulle

F1-talli Red Bullin ympärillä kuohuu edelleen. Tallipäällikkö Christian Hornerin tilanne on puhuttanut pitkään. Myös muut nimet ovat olleet erilaisten huhujen kohteena. On spekuloitu, että Max Verstappen saattaa olla valmis vaihtamaan maisemaa. Tuo ratkaisu tulisi kyseeseen esimerkiksi, jos Red Bullin neuvonantaja Helmut Marko joutuisi lähtemään. Autosport-lehti väittää, että myös Aston Martin on ollut hereillä. Se on kiinnostunut...


Vladimir Putinin "olympialaisista" paljastui yllättävä tieto

Venäjän hirmuhallitsija Vladimir Putin pitää omat "olympialaisensa", sillä venäläisiä ei huolittu mukaan Pariisin olympialaisiin. Putinin kisat kantavat nimeä "Ystävyyden kisat", niin koomiselta kuin se kuulostaakin. Kisat saivat lopullisen sinettinsä perjantaina, kun Putin vahvisti kisat omalla allekirjoituksellaan. Kisoja varten allekirjoitetussa laissa määritellään se, että kisat rahoitetaan julkisilla varoilla ja uhkapelien tuottamista...


Leijonille sataa ikäviä uutisia – jo neljä NHL-pelaajaa sanonut ”ei kiitos” MM-kisoille

Suomen miesten MM-joukkue ei ole saanut vielä ainuttakaan NHL-vahvistusta. Kieltäytyjien lista on sen sijaan pikku hiljaa kasvanut. Viimeisimpänä selvisi, että Buffalo Sabresissa upean kauden pelannut maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen ei ole Leijonien käytettävissä. Asiasta kertoo X:ssä joukkueen sisäpiiritoimittaja Lance Lysowski. Luukkosen poisjäänti ei ole yllätys. Se oli jo ennakkoon lähes varmaa, sillä maalivahdilla ei ole sopimusta vielä […]


Kylmäävä paljastus José Mourinhosta – tähtipelaaja avautui hävyttömästä kohtelustaan: ”Se oli vieläpä syntymäpäiväni”

Manchester Unitedin ja Saksan maajoukkueen entinen keskikenttäpelaaja Bastian Schweinsteiger on tehnyt kylmäävän paljastuksen ajastaan José Mourinhon alaisuudessa Old Traffordilla. Schweinsteiger, 39, siirtyi Man Unitediin vuonna 2015. Hän pelasi ensimmäisellä kaudellaan 31 ottelua, kun Louis van Gaal toimi joukkueen päävalmentajana. Seuraavalla kaudella kaikki kuitenkin muuttui, kun hollantilaisluotsi korvattiin Mourinholla. – Kun saavuin...


Tässä Leijonien joukkue seuraavalle MM-leiriviikolle – kuusi uutta nimeä mukaan, superlupaus lähtee Pikkuleijonien matkaan

Leijonien valmistautuminen kevään MM-kisoihin jatkuu Ruotsissa Linköpingissä ensi viikolla. Suomen joukkue kolmannelle MM-leiriviikolle on nyt selvillä. Mukaan Leijonien leiriryhmään liittyy kuusi uutta nimeä: maalivahti Emil Larmi, puolustaja Jesper Mattila sekä hyökkääjät Arttu Hyry, Jere Innala, Oliver Kapanen ja Eemeli Suomi. – Pois jäävistä pelaajista hyökkääjä Konsta Helenius liittyy Pikkuleijonien mukaan ensi torstaina alkaviin alle...


Rasmus Ristolaisesta ikävä tieto julki

Philadelphia Flyersin puolustaja Rasmus Ristolainen kävi torstaina olkapääleikkauksesta. Flyersin mukaan suomalaista odottaa ainakin kolmen kuukauden huili. Ristolainen nähtiin edellisen kerran NHL-kaukalossa 10. helmikuuta. 29-vuotias puolustajajärkäle teki runkosarjan 31 ottelussa tehopisteet 1+3. Olkapääoperaatio varmistaa samalla sen, ettei Ristolaista nähdä keväällä Leijonien mukana MM-kisoissa. Jykevä turkulainen olisi ollut mieluisa...


Otso Rantakari palaa Liigaan – siirtyy yllättävään osoitteeseen!

Leijonistakin tuttu ja Tapparassa Suomen mestaruuden urallaan voittanut puolustaja Otso Rantakari, 30, palaa Liiga-kaukaloihin. Kuluvalla kaudella DEL-joukkue Augsburger Pantherin riveissä kiekkoillut Rantakari on solminut kaksivuotisen sopimuksen Vaasan Sportin kanssa. Rantakari pelasi DEL:ssä 51 ottelua tehoin 6+10=16. – Olen iloinen, että Otso valitsi seuraavaksi kahdeksi vuodeksi Vaasan Sportin. Erityisesti hänen kiekollinen osaamisensa tuo...


EK7: Kroatian MM-rallin johtaja vaihtui

Kroatian MM-rallissa ajettiin perjantai-iltana seitsemäs erikoiskoe ja se toi rallille uuden johtajan. Toyotan Elfyn Evans oli seitsemännellä erikoiskokeella toiseksi nopein. Hän taipui tallikaveri Sebastien Ogierille vain 0,3 sekuntia. Tämä riitti kuitenkin siihen, että Evans nousi koko rallin kärkeen. Walesilainen johtaa nyt rallia 1,6 sekunnin erolla Hyundain Thierry Neuvilleen nähden. Neuville on hallinnut rallin alkua, mutta hän kärsi...


Mika Häkkinen teki järisyttävän paljastuksen Michael Schumacherista

Kaksinkertainen formula ykkösten maailmanmestari Mika Häkkinen ja Michael Schumacher ovat tunteneet toisensa lapsesta lähtien. Kaksikko kilpaili aikanaan jo kartingissa vastakkain ja välit säilyivät kovasta keskinäisistä kilpailusta huolimatta hyvinä. Häkkinen voitti urallaan kaksi maailmanmestaruutta. Jälkimmäinen niistä tuli vuonna 1999. Schumacher ajoi tuolla kaudella pahasti ulos Silverstonessa ja putosi loukkaantumisen vuoksi pois...


F1-konkaritoimittaja latasi todella karua tekstiä Valtteri Bottaksesta - oliko se tässä?

Sauber-tallia jo pitkään aitiopaikalta seurannut sveitsiläinen F1-konkaritoimittaja Roger Benoit on ladannut suorat sanat Valtteri Bottaksen mahdollisuuksista lunastaa hänen tavoittelemansa paikka Audin F1-projetissa. Niitä ei ole olemassa. Sama pätee Benoitin mukaan tietenkin myös Bottaksen nykyiseen Sauber-tallikaveriin Zhou Guanyuun. - Bottas ja Zhou ovat menneisyyttä. Ohjaamossa tarvitaan nyt uutta motivaatiota. Jopa uskollisimmat...