Urheilu

Trending:


Olisiko Markku Kanervan aika soittaa tälle miehelle?

Vertti Suominen Jalkapallolupaus Topi Keskinen, 21, saapuu STT:n haastatteluun Helsingissä, kun on ensin käynyt MTV:n kameroiden kuvattavana. Helsingin HJK:ta edustava Keskinen ei myönnä mediahuomion olevan kasvussa. - Nyt kävi vaan huono tuuri, että oli kaksi samaan aikaan. On noita tullut, mutta ei ole kasvanut hirveästi. Vastauksesta huokuu läpi nuoren miehen maakuntaläheisyys. Keskinen saapui HJK:hon kaudeksi 2023, mutta nuoruusvuotensa hän...


MM-hyökkääjä Patrik Puistolan uusi seura selvisi!

Leijonien MM-joukkueeseen valittu Patrik Puistola siirtyy ensi kaudeksi Ruotsin SHL:ään Örebron joukkueeseen. Örebro tiedotti tiistaina solmineensa kaksivuotisen sopimuksen 23-vuotiaan hyökkääjän kanssa. Puistola oli päättyneellä kaudella Mikkelin Jukurien toiseksi paras pistemies. Nuori hyökkääjä summasi 54 runkosarjaottelussa tehot 19+26=45 ja kuudessa pudotuspeliottelussa tehot 5+3=8.


Kiekko-Espoo hankki pelaajan Ilveksestä

Tampereen Ilvestä SM-liigassa pitkään edustanut Santeri Virtanen vaihtaa seuraa ja siirtyy Kiekko-Espooseen. Kiekko-Espoo kertoi tiistaina verkkosivuillaan, että se on tehnyt Virtasen kanssa kaksivuotisen sopimuksen. Virtanen on kärsinyt viime vuosina terveydellisistä haasteista. Hän ehti edustamaan Ilvestä edellisen kolmen kauden ajan siirryttyään Tampereelle SaiPasta. Virtanen pelasi päättyneellä kaudella runkosarjassa 31 ottelua ja teki...


Alisa Vainio taisteli upean ajan - oksensi kaksi kertaa matkalla

Alisa Vainio juoksi kolmanneksi Kööpenhaminan maratonilla. Vainio onnistui vauhdinjaossa ja tuli maaliin ajassa 2.28.21, joka on hänen uransa toiseksi paras aika. Vainion ennätys on 2.27.26. - Ihan hyvin se meni. Ei ollut odotuksia, mutta oli hyvä jaksava kunto, vaikka ei vielä ollut sellaista parasta varmuutta, Vainio kommentoi Urheiluliiton tiedotteessa. Vainio taittoi koko matkan melko tasaista vauhtia ja ohitti puolimatkan ajassa 1.13.25. -...


Viimeiset valssit? – Onko toissavuoden jättihankinta lähdössä Liverpoolista?

Liverpoolin hyökkääjä Darwin Nunez on tiettävästi poistanut kaikki Liverpooliin viittaavat kuvat Instagram-tililtään huhujen keskellä, joiden mukaan uruguaylainen voisi lähteä Anfieldiltä tänä kesänä. 24-vuotias Darwin Nunez on pelannut Valioliigassa vaihtelevasti sen jälkeen, kun hän liittyi seuraan, ja Jürgen Klopp, joka on ollut hänen tärkein puolestapuhujansa, on nyt lähdössä kesällä. Arne Slotin tulo on tuonut mukanaan epävarmuutta […]...


Sebastian Vettelille kylmää suihkua – ei ehkä kelpaa Formula ykkösiin

Formula ykkösten nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel on vihjaillut olevansa kenties halukas palaamaan F1-sarjaan jo ensi kaudella. Huhuissa Vettel on yhdistetty sekä Red Bulliin että Mercedekseen. Red Bullin moottoriurheilupomo Helmut Marko kuitenkin tyrmäsi huhun täysin Österreich-lehden haastattelussa. Bild-lehti taas kertoi luotettaviin lähteisiinsä viitaten, ettei Vettel ole vakavasti otettava vaihtoehto Mercedekselle. Vettel...


Vladimir Putinin "olympialaisista" paljastui yllättävä tieto

Venäjän hirmuhallitsija Vladimir Putin pitää omat "olympialaisensa", sillä venäläisiä ei huolittu mukaan Pariisin olympialaisiin. Putinin kisat kantavat nimeä "Ystävyyden kisat", niin koomiselta kuin se kuulostaakin. Kisat saivat lopullisen sinettinsä perjantaina, kun Putin vahvisti kisat omalla allekirjoituksellaan. Kisoja varten allekirjoitetussa laissa määritellään se, että kisat rahoitetaan julkisilla varoilla ja uhkapelien tuottamista...


Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle

Valtteri Bottaksen jatko F1-sarjassa on vaakalaudalla. Yli vuosikymmenen kuninkuusluokassa ajanut suomalaiskuski on vailla sopimusta kaudelle 2025. Viimeiset kolme vuotta Sauberin tallissa näyttävät tulevan päätökseen. Bottas ei ole saanut jatkosopimustarjousta sveitsiläisvalmistajalta. Talli muuttuu Audiksi kaudeksi 2026, eikä legendaarinen autovalmistaja ole jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan vaikuttaa tallin tulevaisuuteen jo nyt....


Kiekko-Espoo vahvistuu Nuorten Leijonien MM-kultasentterillä

Paluun Liigaan ensi kaudeksi tekevä Kiekko-Espoo vahvistaa sentteriosastoaan. Seura tiedotti tiistaina solmineensa kaksivuotisen sopimuksen Ilveksessä kolme kautta pelanneella Santeri Virtasella, 24. Virtanen kärsi päättyneellä kaudella loukkaantumisista ja pelasi runkosarjassa ainoastaan 31 ottelua tehoin 1+8=9. 188-senttinen hyökkääjä oli mukana voittamassa MM-kultaa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2019. Winnipeg Jetsin 4. kierroksen...


Leijonien MM-taituri löysi uuden joukkueen!

Leijonien MM-joukkueeseen valittu hyökkääjä Patrik Puistola suuntaa ensi kaudeksi Ruotsin SHL:ään Örebron riveihin. Örebro tiedottaa solmineensa kaksivuotisen sopimuksen 23-vuotiaan Puistolan kanssa. Puistola oli päättyneellä Liiga-kaudella Mikkelin Jukurien toiseksi paras pistemies. Hyökkääjätaituri teki 54 runkosarjaottelussa tehot 19+26=45 ja kuudessa pudotuspeliottelussa tehot 5+3=8.


Max Verstappenilta kova täräytys Donald Trumpista

Yhdysvaltain presidentinpallille paluuta yrittävä Donald Trump hämmensi viime sunnuntaina tulemalla Miamin F1-kisaan paikalle päälle, vaikka häntä ei kisaan pitänyt päästää. Trump vieraili McLarenin varikkotiloissa. McLaren-talli ja Miamin kisan voittaja Lando Norris ovat joutuneet selittelemään medialle Trumpin vierailua. McLaren korosti olevansa epäpoliittinen organisaatio, jolle Yhdysvaltain presidenttinä toimineen henkilön vierailu on suuri...


PSG laulukuoroon! – Borussia Dortmund Mestarien liigan finaaliin: “Emme olleet tarpeeksi kliinisiä”

Borussia Dortmund selvitti tiensä Mestarien liigan finaaliin, kun PSG taipui välierien toisessa osaottelussa 1-0 lukemin. Saksalaiset olivat pelissä paikoitellen täysin jyrän alla, mutta Ligue 1:n tähtisikermä ei saanut kuparista rikottua. Ensimmäinen Wembleyllä pelattavan Mestarien liigan finaalijoukkueista on selvillä. Borussia Dortmund oli hankkinut pienimuotoisen etulyöntiaseman voitettuaan PSG:n välierien ensimmäisessä osassa Niclas...


Ensimmäinen olympiaurheilija on saanut surmansa Ukrainan sodassa

Ensimmäinen olympiaurheilija on saanut surmansa Ukrainan sodassa, kertoo brittilehti The Guardian. Painonnostaja Oleksandr Pielieshenkosta on kuollut Ukrainan puolesta taistellessaan. Hän oli kuollessaan 30-vuotias. Pielieshenko oli liittynyt Ukrainan armeijaan vuonna 2022. Tämä tapahtui heti tuoreeltaan sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan. Pielieshenkon kuolemasta kertoi Ukrainan olympiakomitea. Hän sai surmansa tulitaistelun...


Pahasti seinään törmännyt ja leikkaukseen joutunut Toni Piispanen ei osallistu MM-kisoihin

Ratakelaaja Toni Piispanen ei pysty osallistumaan Japanin Kobessa 17.-25. toukokuuta järjestettäviin parayleisurheilun MM-kisoihin. Piispanen loukkaantui kaksi viikkoa sitten harjoituksessa Espoossa, kun hänen kelaustuolistaan petti ohjauslaite. Piispanen törmäsi kelaustuolillaan täydestä vauhdista seinään. Törmäyksessä häneltä meni reisiluun pää poikki, ja reisi- ja lonkkaluu liitettiin leikkauksessa yhteen. - MM-kisat jäävät väliin, mutta nyt...


Paljastus: Ruotsalaisseura kaappaamassa Kärppien leijonahyökkääjän ja HPK:sta tutun suomalaistaiturin!

Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Södertälje SK mestästää kahta suomalaisvahvistusta riveihinsä Ruotsalaissivusto Hockeynews.se uutisoi tiistaina, että Kärppien hyökkääjä Joose Antonen ja HPK:sta loppukaudella HC Davosiin siirtynyt hyökkääjä Aleksi Mustonen olisivat Södertäljen kiikarissa. – Nämä ovat kaksi nimeä, joita olemme tarkkailleet, seuran urheilutoimenjohtaja Emil Georgsson raotti Hockeynewsille. 29-vuotias Antonen...


Hurja tulos NHL:n varauslotossa! – ”Tätä ei usein näe…”

NHL:ssä järjestetään jokaisena kesänä nuorten pelaajien varaustilaisuus. Tänä vuonna varaustilaisuus järjestetään juuri NHL-kauden päättymisen jälkeen kesäkuun lopulla Las Vegasissa. Ennen varaustilaisuutta pidetään NHL:n palkintojenjakotilaisuus, jossa palkitaan sarjan parhaat pelaajat pelipaikoittain. NHL:n varaustilaisuuden vuoroarvonta järjestettiin keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa, joten ensimmäisenä varaava joukkue on nyt selvillä....


F1-kuskille ollaan antamassa potkuja - ”Mitä he odottavat”

F1-asiantuntija Ralf Schumacher ihmettelee suureen ääneen, miksi virhealtis yhdysvaltalaiskuljettaja Logan Sargeant ajaa yhä Williams-tallissa. Sargeantille oltiin antamassa potkuja jo viime kaudella. F1-debytantille päätettiin kuitenkin antaa niiden sijaan vielä tilaisuus näyttöihin, jotka ovat jääneet Sargeantilta antamatta meneillään olevalla kaudella. - Sargeant tekee edelleen paljon virheitä. Mitä he odottavat, Schumacher kysyy Sky...


Valtteri Bottaksella selkeä kanta lopettamisväitteisiin

Valtteri Bottas kommentoi viime viikonloppuna Miamin F1-kisan yhteydessä tulevaisuuttaan. Bottaksella ei ole ensi kaudeksi sopimusta, eikä Sauber ole tiettävästi jatkamassa yhteistyötä hänen kanssaan. Bottas ilmoitti neuvottelevansa useamman tiimin kanssa. Hän ei nimennyt näitä tiimejä tietenkään erikseen. Bottaksen on spekuloitu lopettavan uransa tai siirtyvän toiseen autourheilusarjaan. Hän totesi DAZN-kanavan mukaan suunnitelmiensa olevan...


McLaren-tähti Lando Norrisille jättisakot – tajusi itsekin kuinka vakavasta asiasta oli kyse

McLarenin Lando Norrisin sprinttikisa Miamissa päättyi jo ensimmäisen kierroksen keskeytykseen. Norrisin toiminta keskeytykseen jälkeen johti jälkiseuraamuksiin. Hän käveli nimittäin autostaan radan yli sääntöjen vastaisesti. Tuomaristo oli armoton. Nuhtelujen lisäksi tuli peräti 50 000 euron sakot. Norrisin on maksettava nopeasti 25 000 euroa sakosta. Toinen puolikas sakosta on ehdollinen kauden loppuun. Tuomaristo kertoi, että Norris ymmärsi...


Kärpät jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!

Oulun Kärpät on tehnyt ison jatkosopimuksen. Liigan maalikuningas Teemu Turunen, 28, jatkaa Oulussa 1+2-vuotisella sopimuksella. Sopimus pitää sisällään ulkomaan option. Päättyneellä kaudella Turunen teki uuden piste-ennätyksensä Liigassa. Hän nakutti runkosarjassa hurjat tehot 30+27=57. Pudotuspeleissä hän jakoi pistepörssin voiton Anton Levtchin kanssa. – Turunen on armoton maalintekijä ja taistelija, joka vihaa häviämistä. Pelimies parhaassa...


Suomalaiselle rallikuljettajalle järkyttävä pettymys

Suomalainen ralliautoilija Mikko Heikkilä on kokenut jälleen yhden ison pettymyksen, kun hänen kautensa jatkui EM-rallisarjassa. Heikkilä oli tykittänyt aamun kahdelle ensimmäiselle erikoiskokeella pohja-ajan ja johti kilpailua 10 sekunnin turvin. Sitten Heikkilän epäonni sai jatkoa. Hän kärsi rengasrikon ja joutui keskeyttämään kilpailun. Kyseessä oli Unkarissa ajettu EM-rallikauden ensimmäinen kilpailu. Kohtalo oli Heikkilälle tuttu jo viime...


68 miljoonan dollarin NHL-floppi ilmottautui MM-kisoihin

Kanadan joukkue on nimennyt tuoreimman vahvistuksen viikonloppuna käynnistyviin jääkiekon MM-kisoihin lähtevään joukkueeseensa. Vaahteralehtipaitojen tuorein NHL-vahvistus on Los Angeles Kingsissä vaisun kauden pelannut tähtisentteri Pierre-Luc Dubois. Kings-paidassa tällä kaudella flopannut Dubois iski 82 runkosarjapelissä tehot 16+24=40. Teholukemaa voidaan pitää hyvin maltillisena pelaajalle, joka allekirjoitti viime kesänä kahdeksan vuoden...


Yhdysvallat ja Kanada mättivät karut lukemat juuri ennen MM-kisoja - Connor Bedard tehoili heti

Jääkiekon MM-kisat alkavat perjantaina. Tiistaina on pelattu viimeisiä valmistavia otteluita. Yhdysvallat ja Kanada saapuvat yleensä suoraan kisoihin, mutta tiistaina nekin pelasivat vielä valmistavat ottelut. USA kohtasi Slovakian ja otti 6-2-murskavoiton. Minnesotan NHL-mies Matthew Boldy, Columbuksen Johnny Gaudreau sekä Luke Hughes viettivät jenkeistä kahden tehopisteen iltaa. Kanada kaatoi puolestaan Unkarin tyylipuhtaasti maalein 4-0....


Kova ennuste: Daniel Ricciardo saa potkut ennen seuraavaa F1-kisaa

F1-asiantuntija Richard Bradley ennakoi On Track GP-podcastissa, ettei Daniel Ricciardo tule ajamaan enää RB-tallissa F1-sarjaa. Bradley ennakoi, että Ricciardo ei ajaisi enää seuraavassa kisassa Imolassa vajaan kahden viikon kuluttua. Syynä on, että Red Bull haluaa antaa ajoaikaa RB:b varakuljettajalle Liam Lawsonille, eikä halua menettää tätä muualle. Ricciardo väläytti viime lauantaina Miamissa sprinttikisassa, jossa sijoittui neljänneksi....


Leijonille sataa ikäviä uutisia – jo neljä NHL-pelaajaa sanonut ”ei kiitos” MM-kisoille

Suomen miesten MM-joukkue ei ole saanut vielä ainuttakaan NHL-vahvistusta. Kieltäytyjien lista on sen sijaan pikku hiljaa kasvanut. Viimeisimpänä selvisi, että Buffalo Sabresissa upean kauden pelannut maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen ei ole Leijonien käytettävissä. Asiasta kertoo X:ssä joukkueen sisäpiiritoimittaja Lance Lysowski. Luukkosen poisjäänti ei ole yllätys. Se oli jo ennakkoon lähes varmaa, sillä maalivahdilla ei ole sopimusta vielä […]


Nimet on paperissa - Valtteri Bottaksen F1-ura on nyt suuressa vaarassa päättyä

Valtteri Bottaksen F1-ura on nyt suuressa vaarassa päättyä tämän kauden jälkeen. Jo eilen keskiviikkona kerrottiin, ettei Bottas olisi saamassa ajopaikkaa Audin uudesta F1-projektista. Torstaina asiaan saatiin sitten kenties jo se lopullinen vahvistus, kun Sky Germany paljasti asiasta uutta tietoa. Sky Germanyn mukaan kokenut Nico Hülkenberg on saanut Audi Sauberilta kolmivuotisen sopimuksen ja saksalainen korvaa Bottaksen tallissa jo ensi...


Ei hyvältä näytä, Valtteri Bottas - nyt tärähti se odotettu uutinen

Valtteri Bottaksen, 34, F1-ura päättyy pahimmassa tapauksessa tähän kauteen. Bottaksen ura ei tule näillä näkymin jatkumaan ainakaan Sauberilla, josta tulee Audin tehdastalli vuonna 2026. Sauber julkisti perjantaina odotetun uutisen. Se on pestannut saksalaisen Nico Hülkenbergin, 36, ensi kauden toiseksi kuljettajakseen. Haas-tallin hyvästelevä Hülkenberg on solminut monivuotisen sopimuksen. Käytännössä se merkitsee kolmen vuoden diiliä, joten...


NHL:n pudotuspeleissä tehtiin ennätys, jota tuskin rikotaan koskaan – näin kävi Leijonien potentiaalisille NHL-avuille

Dallas Stars kaatoi viime yönä Vegas Golden Knightsin NHL:n pudotuspeleissä numeroin 2-1. Samalla Dallas voitti ottelusarjan voitoin 4-3 ja raivasi tiensä jatkoon. Vegas taas suuntaa kesälaitumille. Dallasin voittomaalin iski sisään pitkän hyökkäysrummutuksen päätteeksi tshekkisentteri Radek Faksa. Heti kolmannen erän alussa Faksa sai vapaata tilaa hyökkäysalueen aloituspisteellä, josta hän sivalsi kiekon rystyltä aivan maalin takaylänurkkaan....


Valtteri Bottas kurjassa klubissa – tässä seuralaiset

Valtteri Bottas jäi pisteittä myös viime sunnuntaina ajetussa Miamin F1-kilpailussa, jossa oli maalissa vasta 16:s. Taktiikka meni Sauberilla pieleen, eikä Bottas itsekään varsinaisesti vakuuttanut. Kuuden osakilpailun jälkeen Bottaksen pistetili näyttää yhä nollaa. Formula ykkösissä pisteitä jaetaan kymmenelle parhaalle 20 kuljettajan ollessa mukana, joten tilanne ei Bottasta mairittele. Sauber on toki kärsinyt ongelmista varikolla, eikä auton...


Vuoden 1994 vappu päättyi karmealla tavalla - "100 000 ihmistä hiljeni välittömästi"

Vuoden 1994 vappu tullaan aina muistaan urheilumaailmassa hyvin surullisena. Vuoden 1994 vappuna ajettiin Imolassa formula ykkösten osakilpailu. Se päättyi ikävimmällä mahdollisella tavalla, mutta koko viikonloppu oli kuin kirottu. Imolan kisaviikonloppu alkoi jo karmeasti, kun Roland Ratzenberger ajoi vappuaattona järjestetyissä aika-ajoissa ulos ja menehtyi. Sunnuntai jatkui hyvin surullisissa merkeissä. Tuona aikana jo elävän legendan asemaan...


Lewis Hamilton kertoi todella karun totuuden

Miamin GP:n sprinttikisan aika-ajot painuivat Mercedekseltä täysin penkin alle. George Russell oli 11:s ja Lewis Hamilton 12:s. Kaksikko oli suoranopeuksissa koko kaartin pohjasakkaa. Siitäkin huolimatta, että Hamiltonin mukaan auto ei tuntunut ”kamalalta”. Kylmä tosiasia tulee kuitenkin tässä: takavuosien mahtitalli Mersu on epäonnistunut nyt jo kolmannen vuoden peräkkäin kilpurinsa kehitystyössä. - Tällä hetkellä meidän on vain...


De Rossi vastaan Xabi Alonso! – Kumpi huippumanagereista vie Stadio Olimpicon herruuden?

AS Roma isännöi Eurooppa-liigan välierien ensimmäisessä osaottelussa Bayer Leverkusenia. Kahden vahvavireisen joukkueen kohtaamisesta on todennäköisesti luvassa tasainen vääntö. Peli potkaistaan käyntiin klo 22:00. AS Roma selvitti tiensä Eurooppa-liigan välieriin kaatamalla pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Feynoordin tiukan taistelun jälkeen. Toisella kierroksella vastaan asettunut Brighton oli roomalaisille pelkkä suupala, ja Daniele...


Noora Räty jätti kilpailukiellostaan valituksen Jääkiekkoliiton valitusvaliokuntaan

Naisleijonien entinen maalivahti Noora Räty on valittanut Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunnan antamasta kurinpitopäätöksestä liiton valitusvaliokuntaan. Valitusvaliokunnan jäsen Esa Schön vahvistaa asian STT:lle. Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta määräsi Rädyn neljän kuukauden kilpailukieltoon huhtikuun lopulla. Naisten maajoukkueen entinen päävalmentaja Pasi Mustonen määrättiin kolmen kuukauden kilpailukieltoon. Kiistassa oli kyse...


Ehdokkaat NHL:n arvokkaimmaksi pelaajaksi julki – supertähti jäi tylysti rannalle

NHL on julkistanut ehdokkaansa kauden arvokkaimmalle pelaajalle jaettavan Hart-palkinnon saajaksi. Ehdolla ovat Tampa Bay Lightningin Nikita Kutsherov, Colorado Avalanchen Nathan MacKinnon sekä Edmonton Oilersin Connor McDavid. Kolmikko valtasi runkosarjassa pistepörssin kärkisijat. Kutsherov voitti pistepörssin venäläistaiturin iskettyä 81 ottelussa uransa ennätystehot 44+100=144. Kutsherov on voittanut Hart-palkinnon aiemmin kertaalleen...


Turun Palloseura pudotti merkittävän uutisen

Jääkiekon SM-liigaseura Turun Palloseura kertoi merkittävän uutisen maanantaina. TPS tiedotti maanantaina, että Petrus Palmu, Niklas Arell ja Casimir Jürgens eivät tule käyttämään ulkomaanoptioitaan. Tämä tarkoittaa siis sitä, että koko kolmikko kiekkoilee Turussa myös ensi kaudella. Palmu pelasi viime kaudella TPS:ssä 44 ottelua ja teki niissä tehot 7+18=25. Arell rikkoi puolestaan yhden kauden piste-ennätyksensä Liigassa ja teki kolme maalia...


Uskomaton vire sai jatkoa! – Sebastian Aho upottamassa NY Rangersia

Keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa NHL:n pudotuspeleissä pelataan toinen osaottelu New York Rangersin ja Carolina Hurricanesin välisestä ottelusarjasta. Ottelusarjan ensimmäinen kamppailu päättyi maalijuhlien jälkeen Rangersin kotivoittoon, mutta toisessa ottelussa Hurricanes on niskan päällä kahden pelatun erän jälkeen. Rod Brind’Amourin valmentama Carolina Hurricanes hakee kiivaasti tasoitusta toisen kierroksen ottelusarjalle Peter...


Jymypaukku! IS: Raimo Helminen päävalmentajaksi Liigaan

Raimo Helminen on lähellä päävalmentajapestiä Liigassa, uutisoi Ilta-Sanomat. Leijonalegenda on siirtymässä lehden tietojen mukaan ensi kaudeksi SaiPan päävalmentajaksi. Helminen, 60, valmensi päättyneellä kaudella Slovakian liigassa pelaava HC Banska Bystricaa. Helminen on toiminut Liigassa päävalmentajana Ilveksessä sekä TPS:ssä, jonka tamperelainen johdatti sensaatiomaisesti SM-hopealle vuonna 2021. SaiPan päävalmentajana menneellä kaudella...


Ex-pelaajilta kovia väitteitä ManU:n nykytilasta! – Meneekö tämä mies hukkaan ten Hagin alaisuudessa? – “Ei minkäänlaista vaikutusta”

Potkuhuhut Erik ten Hagin yllä saivat lisää vettä myllyyn maanantaina, kun Manchester United kärsi nöyryyttävän 4-0 tappion Crystal Palacen vieraana. Kaksi entistä ManU-pelaajaa osoittaa syyttävän sormensa kohti hollantilaismanageria. Manchester Unitedin entiset pelaajat Michael Owen ja Paul Scholes kyseenalaistavat sen, saako Erik ten Hag kaiken irti valmennusryhmästään. ManU:n synkkä pytki jatkui maanantaina neljän maalin tappiolla Crystal […]...


Nyt tuli todella ikävää tekstiä Lewis Hamiltonista

Lewis Hamilton jättää tämän kauden jälkeen Mercedeksen F1-tallin ja siirtyy Ferrarille. Hamiltonin ja Mercedeksen pitkä liitto on ollut menestyksellä kuorrutettu. Hamilton on voittanut tallissa 82 osakilpailua ja voittanut kaiken päälle kuusi kuljettajien maailmanmestaruutta. Nyt hän kääntää uuden sivun urallaan, mutta siirto tulee Ferrarin ja Hamiltonin itsensä kannalta aivan liian myöhään. Tätä mieltä on ainakin entinen kilpakuski Michael...


Leijonien MM-kisapelaaja vaihtaa seuraa

Ruotsin SHL:ssä pelaava Örebro vahvisti tiistaina Suomen maajoukkuehyökkääjän Patrik Puistolan vahvistavan seuraa ensi kaudella. Puistola, 23, siirtyy Örebron riveihin Mikkelin Jukureista. Puistolalla on Jukureissa takanaan vahva kausi. Hän saalisti 54 Liigan runkosarjaottelussa tehopisteet 19+26=45. Pelaajana Puistola kehittyi tällä kaudella valtavasti. Siitä kiitos kuuluu myös Olli Jokisen johtaman Jukureiden valmennustiimin kovalle...


Raju väite Red Bullin jättäneestä F1-gurusta

Formula ykkösissä usealle tiimille mestaruusautoja suunnitellut Adrian Newey ilmoitti tällä viikolla jättävänsä Red Bull-tallin. Neweyn on spekuloitu siirtyvän Ferrarille. Racingnews365.com -sivusto väittää kuitenkin muuta. Sivuston tietojen mukaan Newey olisikin keskustellut yhteistyöstä Williams-tallin kanssa. Newey siirtyisi mieluummin sinne kuin Ferrarille Italiaan. Williamsilla hän voisi työskennellä Englannissa. Williams on Neweylle myös...


Täyttä pelleilyä - Venäjä pelaa taas omia "MM-kisojaan" ja Rotenberg jopa herkistyi

Venäjä on suljettu jääkiekon MM-kisojen ulkopuolelle, mutta maa saa tietysti pelata mielensä mukaan maaotteluita kotimaansa rajojen sisäpuolella. Viime kevään tapaan Venäjä pelaa taas omia "MM-kisojaan" ja kohtaa "jääkiekon suurmaat" Kazakstanin ja Valko-Venäjän useaan otteeseen kevään aikana. Turnaus kantaa nimeä "suuri kiertue". Venäjä on menestynyt omissa kisoissaan hyvin ja edennyt voitosta voittoon. Venäjän alle 25-vuotiaiden maajoukkueen...


Miamin F1-kisan ruokahinnoista nousi kohua – gp-pomo selitti "280 euron hummerihodarin" hintaa

Formula ykkösten viime viikonloppuna ajetun Miamin gp:n yhteydessä saatiin aikaan kohua sosiaalisessa mediassa, kun tapahtuman ruokahinnoista julkaistiin kuvia some-yleisön päiviteltäväksi. Someraivo herätti myös Miamin gp:n järjestäjät kommentoimaan, kertoo Autosport-sivusto. Miamin gp-rata kiertää kaupungin NFL-joukkueen Miami Dolphinsin kotistadionia, ja seuraa sekä stadionia johtava Tom Garfinkel kuvailee some-postausten olleen "vailla...


Ei ole totta! Ruotsi sai taas uuden järisyttävän NHL-vahvistuksen MM-kisoihin

MM-kisat ovat houkuttaneet monia ruotsalaisia NHL-pelaajia tänä keväänä. Taas yksi iso nimi on kertonut olevansa kiinnostunut lähtemään turnaukseen. Los Angeles Kingsin tähtihyökkääjä Adrian Kempe on kertonut Expressenin haastattelussa, että hän haluaa vielä jatkaa kauttaan. Ensin hän sanoi, ettei asia ole vielä varmaa, vaan hänen täytyy keskustella seurajohdon kanssa ja käydä lääkärintarkastuksessa. Muutamaa tuntia myöhemmin Kempe […]


Virgil van Dijkilta järisyttävä paljastus tulevaisuudestaan! – “Tulen olemaan osa sitä”

Liverpoolin kapteeni Virgil van Dijk vakuuttaa, että hän on osa valtavaa siirtymävaihetta, joka käynnistyy virallisesti, kun Jürgen Klopp lähtee Anfieldiltä kauden päätteeksi. Virgil van Dijkilla on enää vuosi jäljellä sopimustaan, jonka myötä hollantilaiskolossin tulevaisuutta Anfieldillä on kyseenalaistettu. Jürgen Kloppin lähes yhdeksänvuotisen valtakauden päättymisen jälkeen Merseysidellä tulee väistämättä olemaan suuri myllerrys ja myös van...


Valtteri Bottaksen unessa ollut kisainssi haukuttiin lyttyyn

Sauber-tallin Valtteri Bottakselle määrättiin kolmen pykälän lähtöruuturangaistus Miamin GP:n sprinttikisan aika-ajojen läheltä piti -tilanteesta. Bottaksen viimeiseen lähtöruutuun pudottanut rangaistus oli enemmän kuin aiheellinen. Bottas käänsi autonsa suoraan McLarenin Oscar Piastrin eteen, koska suomalaisen uusi kisainsinööri Steven Petrik ”nukkui” varikkomuurilla. Petrik ei ollut varoittanut Bottasta takaa tulevasta Piastrista, kuten hänen...


Kiekkomaajoukkueen menestynein päävalmentaja Jukka Jalonen on vaikean tehtävän edessä

Petteri Ikonen Jukka Jalonen on Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen historian menestynein päävalmentaja, mutta onnistuuko hänkään päättämään maajoukkuepestiään voittoon? Historian valossa tehtävä ei ole helppo. Tällä vuosituhannella Suomea on luotsannut Jalosen lisäksi kuusi päävalmentajaa, joista vain yhden kauden ajan kokeiltu kanadalainen Doug Shedden onnistui päättämään pestinsä voittoon. Sheddenin tähtisikermä kukisti vuoden 2008...


Mestis-seura hakeutuu konkurssiin – taustalla jättivelat

Mestiksessä vielä päättyneellä kaudella pelannut tamperelainen KOOVEE hakeutuu konkurssiin. Mestis eväsi viime viikolla seuran lisenssin osallistumisesta sarjaan kaudella 2024-25. Taustalla olivat KOOVEEn talousongelmat. KOOVEE ehti pelata yhtäjaksoisesti Mestiksessä vuodesta 2018 asti. Perinteikäs tamperelaisseura teki viime tilikaudella 366 000 euron tappiot. Seuralla oli jo viime vuoden keväällä taakkanaan puolen miljoonan euron velat. KOOVEE...


Uutispommi jysähtämässä? Jose Mourinho haluaa palata seuraan mistä sai jo kerran potkut

Jalkapallovalmentaja Jose Mourinho on tällä hetkellä työtön mies. Mourinho valmensi viimeksi Serie A:n AS Romaa, mutta sai sieltä kesken kauden potkut. Nyt Manchester Evening News-lehti kertoo, että Mourinho on ilmaissut halunsa valmentaa Manchester Unitedia. United vaihtaa hyvin suurella todennäköisyydellä valmentajaa tämän kauden jälkeen, sillä Erik ten Hag on täysin epäonnistunut seuran peräsimessä. Mourinho sai joulukuussa 2018 potkut ManU:n...


F1-konkaritoimittaja latasi todella karua tekstiä Valtteri Bottaksesta - oliko se tässä?

Sauber-tallia jo pitkään aitiopaikalta seurannut sveitsiläinen F1-konkaritoimittaja Roger Benoit on ladannut suorat sanat Valtteri Bottaksen mahdollisuuksista lunastaa hänen tavoittelemansa paikka Audin F1-projetissa. Niitä ei ole olemassa. Sama pätee Benoitin mukaan tietenkin myös Bottaksen nykyiseen Sauber-tallikaveriin Zhou Guanyuun. - Bottas ja Zhou ovat menneisyyttä. Ohjaamossa tarvitaan nyt uutta motivaatiota. Jopa uskollisimmat...